Yliopisto

Täydelliseen yliopistoon on vanhastaan kuulunut neljä tiedekuntaa: teologinen, oikeustieteellinen, lääketieteellinen ja filosofinen, mutta yliopistoihin kuuluu nykyään usein myös muita tiedekuntia, esimerkiksi teknillinen, valtiotieteellinen, humanistinen, hallintotieteellinen, maatalous-metsätieteellinen ja kauppatieteellinen tiedekunta. Suomessa oli aiemmin käytäntönä, että yliopistoissa tuli olla vähintään neljä tiedekuntaa, muutoin oppilaitoksen nimenä oli korkeakoulu.

Yliopisto wikipediassa

Yliopisto videot