Steinerkoulut ovat 12-vuotisia luokallisia yhtenäiskouluja, jotka perustuvat antroposofian luojan, aikaisemmin myös teosofisessa liikkeessä vaikuttaneen itävaltalaisen Rudolf Steinerin kehittämään pedagogiikkaan. Useimmissa Suomen steinerkouluissa oppilas voi käydä samaa koulua 1. luokalta aina ylioppilaaksi asti. Steinerkoulu korvaa siis virallisesti peruskoulun ja lukion. Oppilas saa 9. luokan päätteeksi perusopetuksen päättötodistuksen ja lukio-opintojensa päätteeksi lukion päättötodistuksen edellyttäen että on suorittanut kaikki niihin vaadittavat opinnot hyväksytysti. Muutama 2000-luvulla perustettu steinerkoulu toimii vielä ilman virallista opetuksen järjestämislupaa. Ilman näitä lupia toimivat steinerkoulut eivät ole laittomia, mutta niiden oppilaat rinnastetaan kotiopetuksessa oleviin. Suomessa toimii 22 steinerkoulua, joilla on opetuksenjärjestämislupa. Lisäksi on kolme koulua, joiden toiminta vastaa kotiopetusta, ja 38 yksityistä steinerpäiväkotia (2008).
Steinerkoulu wikipediassaSteiner-pedagogiikka
Steiner-pedagogiikka videot
- Videot Youtubesta hakusanalla "Steiner-pedagogiikka"
-
08:58
Steiner-koulu ohjelma YLE MOT alkuosa
YLE MOT teki puoluettoman oloisen jutun. Itävaltalaisen Rudolf Steinerin (1861-1925) mukaan nimettyjen koulujen opetusmentelmät poikkeaa. Kirjoja ei ole. Itseäni on asia vaivanut kun jokunen sukulainen kävivät sitä . He nuor.. -
01:31
Operaatio julkkis (LYHÄRI STEINERIST' 2011)
Tampereen steinerkoulun opiskelijoiden teos Lyhäri steinerist' 2011 katselmuksessa. Steinerkasvatuksen liitto järjesti Lyhäri steinerist' katselmuksen ensimmäisen kerran syksyllä 2011. Lisätiedot: steinerkasvatus.fi.. -
03:09
Pimeydestä valoon
Espoon steinerkoulun opiskelijoiden teos Lyhäri steinerist' 2011 katselmuksessa. Steinerkasvatuksen liitto järjesti Lyhäri steinerist' katselmuksen ensimmäisen kerran syksyllä 2011. Lisätiedot: steinerkasvatus.fi.. - Lisää videoita: [ Lisää videoita ]
Viimeisimmät Steiner-pedagogiikka uutiset
- Beachvolleytuloksia olympiakarsinnoista
16.05.2012 19:48 (Kaleva) - Kiusaaminen ollut usein koulupuukotuksen taustalla Suomessa
09.01.2012 20:40 (Iltalehti) - Meksikon ilmastokokoukselta ei odoteta ihmeitä
23.11.2010 21:28 (YLE) - Onnettomuus kisassa - urheilija kuoli vammoihinsa
20.09.2010 12:52 (Ilta-sanomat) - Itävaltalaisratsastaja kuoli estekisassa
19.09.2010 17:51 (Kaleva) - Lisää uutisia: [ Steiner-pedagogiikka uutiset ]
