Sienet (Fungi) on eukaryootteihin eli aitotumaisiin kuuluva hyvin lajirikas kunta. Vielä 1900-luvun alussa niitä pidettiin alkeellisina kasveina, mutta nykyisin ne erotetaan omaksi kunnakseen, koska sittemmin on todettu niiden edustavan eri kehityslinjaa. Sienet käyttävät ravinnokseen orgaanisia yhdisteitä, joita ne hajottavat solujensa ulkopuolelle erittämillään entsyymeillä. Sienillä ei ole kasveille tyypillisiä lehtivihreää sisältäviä viherhiukkasia, jolla ne voisivat yhteyttää, mutta eräät sienet elävät symbioosissa yhteyttävien syanobakteerien tai viherlevien kanssa. Tällaisia sieniä kutsutaan jäkäliksi. Erilaisia sienilajeja on kuvattu yli 100 000, mutta lajien kokonaismäärä voi olla jopa moninkertainen. Yhtenäinen fossiiliaineisto alkaa 400 miljoonan vuoden takaa siluurikaudelta, mutta aivan ilmeisesti sieniä on ollut jo prekambrikaudella 600 miljoonaa vuotta sitten.
Sienet wikipediassaSienet
Sienet videot
- Videot Youtubesta hakusanalla "Sienet"
-
03:55
Laulurastas - Sienet ja LSD
-
02:20
Sienet.
Sieniä. Mushrooms. -
03:52
Kuha - Opi tuntemaan sienet
Kuha - Opi tuntemaan sienet -
02:11
Etelä-Kazuzambian Sieniorkesteri - Sienirock
:D täs ois tää kappale. ja Lyrics : Metsän keskellä on sienien maa Sienet keksivät suunnitelmaa Sienet aikovat vallata Maan Vaan päästäisetpä niitä tappavat Elää metsässä Sieniä Ne kasvavat siellä vailla huolen hÃ.. -
05:28
Brightless - Sienet Sodassa
Brightless are: Severi "Fungus" Hirvilammi - Vocals Lauri "Seppo-Paavo" Kemppainen - Lead Guitar and Vocals Jere "AAVee" Ala-Varvi - Bass Ville Hirvilammi - Rhytm Guitar Nina Murtosaari - Drums Säveltänyt: Kemppainen/Ala-Varvi/M.. - Lisää videoita: [ Lisää videoita ]
Viimeisimmät Sienet uutiset
- Sienet kaipaavat vettä ja kunnolla
06.08.2011 04:37 (MTV3) - Satokausi jatkuu ympäri vuoden
02.02.2011 23:00 (Kaleva) - Sienet säteilevät yhä liikaa Päijät-Hämeessä
25.01.2011 17:12 (Iltalehti) - Päijät-Hämeen sienet säteilevät vieläkin liikaa
25.01.2011 16:06 (Kaleva) - Karhut pitävät hautausmaita jääkaappina Venäjällä
28.10.2010 14:13 (Iltalehti) - Lisää uutisia: [ Sienet uutiset ]
