Potentiaalienergia

Potentiaalienergia eli asemaenergia kuvaa kappaleen kykyä tehdä työtä asemansa ansiosta. Potentiaalienergiasta puhutaan, kun kappaletta siirrettäessä on tehty työtä konservatiivista voimaa vastaan. Konservatiivisia eli säilyttäviä voimia, jotka eivät muuta mekaanista energiaa lämmöksi, ovat muun muassa gravitaatiovoima ja jousivoima. Myös voima, jolla staattisen sähkökenttä vaikuttaa sähkövarauksiin, on konservatiivinen. Tällöin kappaleen siirtämisessä tehty työ on muuntunut potentiaalienergiaksi. Sitä vastoin esimerkiksi kitka ei ole konservatiivinen voima, sillä se muuttaa liike-energiaa lämmöksi.

Potentiaalienergia wikipediassa

Potentiaalienergia videot