Eläin

Eläinkunta (Animalia, syn. Metazoa) on laaja monisoluisista aitotumallisista eliöistä muodostuva taksonominen kunta. Eläinkunta muodostaa erittäin monimuotoisen ryhmän, johon kuuluu hyvin erilaisiin oloihin sopeutuneita eliöitä. Ominaista eläimille on, että ne ovat heterotrofisia eli toisenvaraisia, joka tarkoittaa sitä etteivät ne kykene tuottamaan energiaa itse, kuten vaikkapa kasvit fotosynteesin avulla, vaan ne joutuvat käyttämään muita eliöitä ravintona pysyäkseen hengissä. Monet eläimistä kykenevät liikkumaan itsenäisesti eli niillä on lihaksisto ja oma hermosto lukuun ottamatta Parazoa-alakuntaa. Useimmilla eläimillä on jonkinlaiset aistinelimet, joiden avulla ne pystyvät reagoimaan tarkoituksenmukaisesti ympäristöönsä ja erilaisiin aistiärsykkeisiin. Lisäksi eläimet eroavat myös siinä, että eläinsoluilla ei ole soluseinää. Usein arkikielessä ja oikeustieteessä sanaa ”eläin” käytetään viittaamaan kaikkiin muihin eläimiin paitsi ihmisiin, vaikka biologisesti tarkasteltuna ihminenkin on eläin. Eläinten tieteellistä tutkimista kutsutaan zoologiaksi.

Eläinkunta wikipediassa

Eläin videot