Arkeologia (joskus myös muinaistutkimus tai muinaistiede) on humanistinen tiede tai oikeammin joukko tieteitä, jotka tutkivat ihmisen menneisyyttä analysoimalla muinaisjäännöksiä eli niitä jälkiä, joita ihmisten toiminta on jättänyt maaperään tai meren pohjaan. Tällaisia ovat esimerkiksi vanhat rakennukset ja niiden perustukset, esinelöydöt eli artefaktit, ihmisten hyödykseen käyttämien eläinten ja kasvien jäännökset (kuten makrofossiilit), haudat ja ihmisten jäännökset, laivanhylyt sekä ihmisen maisemassa aiheuttamat muutokset. Arkeologiaa ei pidä sekoittaa paleontologiaan eli muinaisten eliölajien ja ekosysteemien tutkimukseen.
Arkeologia wikipediassaArkeologia
Arkeologia nettisivut
Turun yliopisto
Kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia.
http://www.utu.fi/hum/arkeologia/
Elävä kivikausi
Suomalaista arktista kulttuuria käsittelevän hankkeen ensimmäinen osio. Esineiden, kalliomaalausten ja arkeologisten kaivauspaikkojen esittelyjä.
http://www.csc.fi/arctinet/
Arkeologian harrastajan nettisivu
Tietoa arkeologian harrastuksesta Suomessa. Tietoa mm. arkeologian opiskelusta, tapahtumista, retkistä ja kaivauksista.
http://www.arkeo.net/
Fibula ry.
Helsingin Yliopiston arkeologian opiskelijoiden ainejärjestön kotisivut.
http://www.helsinki.fi/jarj/fibula
Elävä kivikausi
Arctinet-projektin ensimmäisessä osiossa käsitellään Suomen arktista kulttuuria ennen historiallista aikaa. Se käsittelee suomalaista kivikautta esineiden, kalliomaalausten ja arkeologisten kaivauspaikkojen kautta.
http://www.csc.fi/arctinet/kivikaus/
Lue lisää: [ Arkeologia linkit ]
Arkeologia videot
- Videot Youtubesta hakusanalla "Arkeologia"
-
04:18
Arkeologiaa
Kiikalassa (Salossa) etsitään juuria. -
07:16
mysterious world riddle of the stones 2 of 3
arthur c clarkes mysterious world megaliths -
06:59
mysterious world riddle of the stones 3 of 3
arthur c clarkes mysterious world magaliths -
04:22
Поиск на российско-финской границе.
Российские пограничники нашли захоронение советских военнопленных в Мурманской области. Venäjän rajavartijat löytyi hautaaminen Neuvostoliiton sotava.. -
05:53
Jerusalem Al-Quds: City Of David-Archaeological sights/Arkeologisia nähtävyyksiä
Message of the Holy Bible had came through real historical events. Through archaeological excavations in Jerusalem, many events that considered as uncertain, had been put at right positions. Raamatun sanoma on tullut todellisten h.. - Lisää videoita: [ Lisää videoita ]
